Sivut

lauantai 2. marraskuuta 2013

Tilanne katsausta

Blogi on saanut olla hiljaa lähes koko lokakuun - sori siitä. Onneksi treenirintamalla on lähinnä asiat olleet päinvastoin =) Olen lähes orjallisesti noudattanut edellisen postauksen saliohjelmaani - joskin parilla muutoksella: vaihdoin penkin käsipainoilla chest flyesiin (aivan mahtava liike!!) ja jalkojen loitonnusta en ole vieläkään viitsinyt tehdä, siitä sietäisin saada piiskaa :/

Olen kuitenkin huomannut nyt kehitystä seuratessani ohjelmaa - olen saanut viimein lisättyä painoja vaakasoutuun (Pulley laitteella), pystypunnerrukseen saa olla vähän väliä lisäämässä, samoin pystysoutuun - jeejee =)

Vaikka viikolla kuri syömisissä on pysynyt aika hyvänä, viikonloput ovat lähteneet lievästi sanottuna lapasesta :D Alla kuva-aineistoa siitä.. Tosin syömisfilosofiaani ei kuulukaan herkuttelun kielto, mutta ei sitä nyt ihan näin tehokkaasti tarvitsisi mässäillä..

Viime viikonloppuna kävimme brunssilla arabian Dylanissa. Oi niitä herkkuja <3

Dylanin jälkiruokaosastoa

Lauantai-iltana massakausi jatkui fudgen merkeissä. Ooooh! <3

Tällä viikolla olen onnistunut käymään kaksi kertaa salilla, kerran BodyCompatissa, kiipeämässä ja kehonhuolto tunnilla. Olen siis ihan tyytyväinen itseeni, vaikka aina tuntuu, että jos sitä yhden kerran olisi vielä salilla käynyt.. mutta ei, välillä pitää muistaa olla vaan tyytyväinen ja maata hetki sohvalla esim. treeniblogeja lukien ;)

Sitten enemmän ruokapuolelle. Olen aivan ihastunut proteiinismoothiehin! Siis ne on aivan taivaallisia! Ystäväni Laura sai minut innostumaan ja nyt teen vähintään kerran päivässä blenderissä smoothien herasta, marjoista, hedelmistä ynnä muusta mitä kotoa vaan löytyy.



Basic Smoothieni:
1 banaani
0,5 dl jäisiä tyrnimarjoja
0,5 dl (tai enemmän) jäisiä puolukoita
1 dl Kirsikan makuista Whey 80 proteiinijauhetta
2 dl maitoa
lusikallinen MSM-jauhetta

Nam nam! Mikäli smoothie on tarkoitus nauttia vasta salin jälkeen ja tuntuu ettei se meinaa pysyä kylmänä, kannattaa joukkoon lisätä jääpala. Tämäkin viisaus opittu Lauralta :)


Elintarvikehygienian tenttiin luku lähti lapasesta ja johti omiin elintarvikekokeiluihin ;) Resepti mahtaviin omenaherkkuihin täältä.



4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Niin on! Onneksi ei "tarvinnut" tuhota koko fudge-kattausta itse vaan apujoukkoja oli. Paras maku oli perinteinen butterscotch. MMmmm!!

      Poista
  2. Tulipas testattua vihdoinkin tuo Dylan viikonloppuna tämän postauksen inspiroimana. Om nom, olipas siinä protskua ja myös herkkua monenlaista <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli kyllä ihan mahtava kokemus meilläkin :) Ei tosin uskalla mennä liian usein kun siellä tulee syötyä vähän liikaa :D

      Poista