Sivut

tiistai 20. elokuuta 2013

Varovasti liikkeelle

 Kävin testailemassa polvea (/polvia) 45 min reippaalla kävelylenkillä Myykkelin kanssa. Kohteena tutut Viikin maisemat ja etenkin lehmäaitaukset <3 Jalka tuntui olevan ihan ok. Asicsilla meno maittaa eikä ongelmia tuntunut olevan edes loivissa alamäissä. Ehkä tästä vielä pääsee liikkumaan tosissaan, hip hei!

Reippaat kävelylenkit Myn kanssa tulevat olemaan aerobisen harjoitteluni kulmakivi. Samalla koira tulee liikutettua, sen kanssa oltua ja myös saatua raitista ilmaa. Muutama pidempi lenkki viikkoon olisi hyvä ehtiä tekemään. Oletan, että nyt kutosvuonna on hieman enemmän aikaa harrastuksille kuin viime vuonna :) Toivoa ainakin sopii.

Loistava hankinta koiralenkkejä varten on ollut juoksuvyö, johon saa hihnan kiinni ja kädet vapaiksi eli hartiat rennoiksi. Omamme on aika onneton rimpula, mutta vetojuhtanakin toimii vain 4,6 kiloa koiraa joten ei ole niin justiinsa.

Juoksuvyö 





Lopputulos :)

Hukkiskin pääsi lenkille mamman kanssa <3

4 kommenttia:

  1. Kävelylenkit luonnossa koiran kanssa varsinkin juuri näin loppukesästä/alkusyksystä ovat kyllä suurinta parhautta! Viikissäkin kyllä kelpas lenkkeillä sillon ku joskus siellä asuin. :)

    Jotenkin "huojentavaa" tms. että oot salillakin ehtinyt klinikan pyörteissä käydä. :-D Itsellä ainakin näin klinikan alussa näyttäisivät kaikki vanhat liikunta/ruokailutottumukset heittävän häränpyllyä, mutta ehkä sitä sit tähänkin härdelliin oppii vielä yhdistämään noita vapaa-ajan juttuja...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruuan suhteen en lähtis klinikkavuonna liikaa nipottamaan! Tosin omaa jaksamista helpottaa huomattavasti jos keskittyy proteiiniin eikä vedä hirveitä hiilariövereitä kesken päivän. Ainakaan joka päivä.

      Olisin varmaan jättänyt klinikkavuoden kesken, jollen olisi löytänyt salilla käymisestä henkisen palautumisen keinoa keväällä. Joten suosittelen! Ei ehkä sisätautiosaston aikaan mutta muuten kannattaa yrittää ahtaa liikuntaa ja vapaa-aikaakin päivän ohjelmaan! :)

      Poista